|
There are no translations available.
R-Syke sai alkunsa vuonna 2003 Tampereella Finlaysonin alueella. Vuonna 2005 muutto Helsinkiin Lönnrothinkadulle ja 2006 eksoottisimpiin maisemiin Bangkokiin Thaimaahan. Alusta alkaen internet sivustot ovat olleet r-sykkeen päätuote, mutta myös erilaisia printtimainoksiakin on asiakkaillemme tehty. Vuonna 2007 R-Syke muutti jälleen uuteen kaupunkiin ja uusiin toimitiloihin tällä kertaa Bangkokista 720 kilometriä pohjoiseen Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Chiang Maihin. Tänä päivänä toimistolla häärää erilaisten projektien ääressä 7 henkilöä ja www-sivujen ja ohjelmistojen lisäksi päätimme perustaa oman palvelimen. Palvelin sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Kanadassa. Halvempien elinkustannusten sekä kevyemmän verotuksen avulla pystymme tarjoamaan laadukkaita palvelujamme kilpailijoita edullisempiin hintoihin. Katso palvelu osiosta esimerkkejä ja hintoja. Jos kysymyksiä juolahtaa mieleen niin ei muuta kuin yhteyttä ottamaan. Ozzi Järvinen - R-Syke perustaja |